CV

Tuula Hällström on intohimoinen lied-pianisti. Voitettuaan Suomen ainoan lied-pianistikilpailun vuonna 1999 Hällström on konsertoinut aktiivisesti useiden eri laulajien kanssa – viimeisimmäksi muun muassa Tuuli Takalan, Kristian Lindroosin, Waltteri Torikan, Mari Palon, Essi Luttisen, Ville Rusasen, Mika Pohjosen ja Juho Punkerin kanssa.

Tuula on toiminut vakituisena pianistina sekä valtakunnallisissa Timo Mustakallio -laulukilpailussa, Lappeenrannan laulukilpailussa, Kangasniemen laulukilpailussa, Sibelius-laulukilpailussa että kansainvälisessä Mirjam Helin -laulukilpailussa. Hällströmin laajaan repertuaariin mahtuu niin lied-kirjallisuuden keskeisimmät teokset kuin oopperamusiikkikin – operettia ja kevyempää musiikkia unohtamatta. Lisäksi Hällström on päässyt pianon ääressä myös näyttelemään mm. Makuukamarioopperassa, jonka on säveltänyt Jaakko Kuusisto ja ohjannut Pertti Sveholm. Tuula on myös synnyttänyt Helsingin Musiikkitalossa kahdesti vuodessa tapahtuvan Miksi Laulan -festivaalin.

Opintonsa Tuula aloitti Länsi-Helsingin Musiikkiopistossa opettajanaan mm. Collin Hansen, jonka kanssa yhteistyö jatkui myös Sibelius-Akatemiassa. Keväällä 2003 hän suoritti pianodiplominsa erinomaisin arvosanoin opettajanaan professori Erik T. Tawaststjerna. Nykyään Hällström toimii itse Sibelius-Akatemian laulumusiikinosaston taideopettajana.

Tuula on konsertoinut Suomessa useimmilla merkittävillä musiikkijuhlilla. Muista maista mainittakoon Ruotsi, Italia, Viro, Puola, Englanti, Unkari, USA, Venäjä ja Japani.

Tuula on myös julkaissut useita lied-levyjä. Edellinen levy, yhdessä Mari Palon ja Waltteri Torikan kanssa, ilmestyi toukokuussa 2019. Seuraava levy olikin sitten Joululevy yhdessä Eija Ahvon ja Juho Punkerin kanssa.

Suomen Kulttuurirahasto myönsi Tuulalle kolmivuotisen taiteilija-apurahan vuonna 2012 Mirjam Helinin -rahastosta.

English introduction:

Tuula Hällström is a passionate lied pianist. After winning Finland's only lied pianist competition in 1999, Hällström has actively given concerts with several different singers - most recently with Tuuli Takala, Kristian Lindroos, Walter Torikka, Mari Palo, Essi Luttinen, Ville Rusanen, Mika Pohjonen and Juho Punkeri.

Tuula has worked as a regular pianist in the national Timo Mustakallio singing competition, the Lappeenranta singing competition, the Kangasniemi singing competition, the Sibelius singing competition and the international Mirjam Helin singing competition. Hällström's extensive repertoire includes the most important works of lied literature as well as opera music - not forgetting operetta and lighter music.

Tuula started her studies at Länsi-Helsinki Musiikkiopisto. His teachers were e.g. Collin Hansen, with whom the collaboration also continued at the Sibelius Academy. In the spring of 2003, he completed his piano diploma with excellent grades under professor Erik T. Tawaststjerna. Today, Hällström works as an art teacher in the vocal music department of the Sibelius Academy.

Tuula has given concerts in Finland at most important music festivals. Other countries include Sweden, Italy, Estonia, Poland, England, Hungary, USA, Russia and Japan.

Tuula has also released several lied albums. The previous album, together with Mari Palo and Waltteri Torika, came out in May 2019. The next album was the Christmas album together with Eija Ahvo and Juho Punker.

The Finnish Cultural Fund awarded Tuula a three-year artist grant in 2012 from the Mirjam Helinin fund.